perjantai 15. helmikuuta 2013

O.S. Ficci: "Enkeli" (Niam)


Liamin nyrkki viuhahti ilman halki ja jysähti kohteeseensa, seinään. Hänen kehonsa vapisi turhautumisesta. Hän halusi Niallia niin kovasti, mutta hänellä ei ollut pientäkään mahdollisuutta tuon vaalean enkelin suhteen. Niall kun oli auttamattoman hetero, siihen malliin hän katsoi naisia. Hän oli aina rakastanut Niallia, siitä ensi hetkestä lähtien, kun he tapasivat. Hän halusi sukia pojan platinanvaaleaa tukkaa, hän halusi tuntea hänen huulensa omillaan. Tieto siitä, että tämä ei voinut koskaan tapahtua, sai Liamin turhautuneeksi ja apeaksi.
Sinä päivänä aiemmin Niall oli pistäytynyt teelle. He olivat hörppineet lämmintä hopeateetä ja keskustelleet kaikesta maan ja taivaan väliltä. Sinä, ihanana ja rentona hetkenä hänen olisi tehnyt mieli paljastaa totuus seksuaalisuudestaan ja ihastuksestaan Niallia kohtaan. Mutta hän ei pystynyt. Asia oli liian suuri ja arka hänelle.
Liam painoi päänsä seinää vasten. Hän halusi tuntea Niallin kädet omissaan, hän halusi haistaa Niallin tuoksun intiimin hetken jälkeen. Hän halusi niin paljon.

Ovikello soi. Liam säpsähti herätessään todellisuuteen ja meni avaamaan. Oven takana oli Niall, täydellisen komeana, täristen kylmästä, suloiset vaaleanpunaiset läikät poskillaan.
"Taisin jättää käydessäni nahkatakkini tänne", Niall sanoi hampaat kalisten.
"Ai... joo, se... taitaa olla minun makuuhuoneessani, kun katsottiin niitä keikkavaatteita", Liam änkytti. Hän päästi tärisevän Niallin sisälle ja meni edeltä makuuhuoneeseen.
"Tuota, onko jokin vialla? Vaikutat jotenkin oudolta", Niall sanoi löydettyään nahkatakin.
"Ei tässä mitään", Liam sanoi, seisoen selin Nialliin.
"Hei, ihan oikeasti. Tunnut ihan hirveän stressaantuneelta. Hieronta voisi auttaa", vaalea enkeli sanoi laskien hoikat sormensa Liamin olkapäille ja alkaen hieroa. Liam rentoutui, mutta samalla tunsi jonkin nousevan housuissaan.
"Itse asiassa, minun pitäisi tunnustaa yksi juttu", Niall sanoi hieroen yhä kovempaa. Liam näki tilaisuutensa tulleen. Hän avasi suunsa.
"Niin minunkin", hän sanoi.
"No, sinä ensin", Niall hymyili.
"Entä jos tunnustetaan yhtä aikaa? Joskus se on helpompaa", hierottava ehdotti.
He laskivat kolmeen, ja sanoivat sitten yhtä aikaa sanottavansa.
"Olen homo ja olen ihastunut sinuun".
 "Rakastan sinua".
Liam huomasi Niallin hieronnan muuttuneen kiihkeämmäksi. Liam kääntyi ympäri ja vangitsi Niallin kasvot käsiinsä. Heidän kasvonsa lähestyivät toisiaan. Viime hetkellä Niall pysähtyi, ja heidän kasvojensa väliin jäi sentin rako. Liam imi itseensä hänen tuoksuaan.
"Oletko varma, että haluat tätä. Minä saatan nimittäin innostua ja paluuta ei ole", vaalea poika henkäisi lähes äänettömästi.
"Olen halunnut tätä niin pitkään", Liam kuiskasi ja rikkoi rajan heidän väliltään. Hän tunsi enkelin huulet omillaan, yhden, toisen ja kolmannenkin kerran. Suukot vaihtuivat syviksi suudelmiksi ja Niall painoi pojan seinää vasten. Levollinen hengitys vaihtui huohotukseksi. Liam tunsi toisen pojan erektion reittään vasten.
Niall oli kuin eläin, hänen kurkustaan pääsi voihkaisu, jonka Liam ennemmin tunsi, kuin kuuli, ja kävi kiinni hänen kaulaansa. Näykkien ja nuolien ihoa, aiheuttaen ruskeahiuksiselle mielihyvän värähdyksiä.
Liam veti Niallin puuvillapaidan pois hänen päältään niin kovaa, että sauma ratkesi. Se ei näyttänyt haittaavan nyt puolialastonta enkeliä, joka suorastaan repi Liamin flanellin pois. Niall alkoi nuolla Liamin rintaa ja poika alkoi tuottaa toiselle mielihyvää hieromalla hänen kovuuttaan.

Enkeli tönäisi vahvalla työnnöllä Liamin sängylle, ja jättämättä tälle aikaa valmistautua, hän kipusi hajareisin pojan päälle jatkaen rivoa nuolemista. Hän avasi farkkujensa napin, veti ne pois ja teki saman Liamille. Liam henkäisi, hän näki nyt ensi kertaa Niallin, täydellisen, alastoman vartalon. Se sai hänet huohottamaan entistä enemmän.
"Haluatko sinä tosissasi minut?" Niall kuiskasi hengästyneenä hänen korvaansa, näykkien sitä kiusallaan.
"En vain halua. Minä tarvitsen sinut", Liam vastasi yksinkertaisesti ja liu'utti kättään pojan vartalolla, aloittaen kasvoista, tunnustellen sen muotoja ja jatkaen alaspäin. Jalkojen väliin päästyään Niall voihkaisi himokkaasti.
"Oletko valmis?" Niall virnisti. Liam ei kyennyt puhumaan, hän tärisi mielihyvästä. Hän nyökkäsi, ja tunsi, kuinka enkeli täytti hänet takaapäin. Eläimelliset voihkaisut, karjahdukset ja seksin, likainen, tunkkainen haju täyttivät huoneen. Aluksi se tuntui pahalta, sitten vielä pahemmalta, mutta lopuksi valtava himon ja mielihyvän aalto vyöryi heidän ylitseen. Lopulta he jäivät sylikkäin huohottamaan sänkyyn.
"Tuolta siis tuntui harrastaa seksiä enkelin kanssa", Liam totesi. Niall nauroi ja suuteli poikaa.

19 kommenttia:

  1. taas hyvä kirjotus, samaan mallii vaa ;)

    VastaaPoista
  2. kuvailet tosi hienosti näit :D

    VastaaPoista
  3. yhdyn edelliseen. (y)

    VastaaPoista
  4. tälläsille löytyy ihan sivustojakin, kirjota googleen seksitarinat, seksinovellit tai jotain ton tyyppistä ja laita kirjotelmas sinne. ja sun pitää oikeesti laittaa varotus seksistä tänne, siis oikeesti, kun on tällästä sisältöö ja vielä mainostat tätä blogia pikkulasten sivustolla. bloggerin asetuksista löytyy kohta jolla pystyt laittaan silleen että blogiin tullessa varotetaan sisällöstä.

    VastaaPoista
  5. kiihotuin jälleen tekstistä, tosi hyvin kuvailtua tekstiä. teet taidetta omalla tavallasi. jatka ihmeessä.

    VastaaPoista
  6. Ihan paras. Jatka tekemistä :)

    VastaaPoista
  7. onko ihan normaalia kiihottua tästä? o_o vastauksia, hoi :DD

    + jatka nopeesti. En tajuu miks osa haukkuu, ei oo mitään vikaa, mun mielestä tällänen on ihan normaali ihmisen kiinnostuksen kohde ja sillee.. vai oonko nyt ihan väärässä? :D

    Anteeks kun oon anonyymi, ei oo omaa google tiliä XD

    VastaaPoista
  8. tosi upeeta tekstiä, millon jatkuu? c:

    VastaaPoista
  9. Hyvä! Tee zaynistä ja vaik niallist:) se ois kivaa:D pliis!:)

    VastaaPoista
  10. hyvin kkirjotat!
    millo jatkat?

    VastaaPoista
  11. heiii, millon jatkuu :o

    VastaaPoista
  12. Vieläkö aijot kirjoittaa näitä?

    VastaaPoista
  13. Voitko tehdä seuraavaks esim zayn ja perrie, liam ja danielle tai louis ja eleanor? (: mieluiten sellanen mis ois zayn <3 ja nää on muuten tosi hyvii (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä en kirjota heteropareista, mutta katotaan.

      Poista